Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2024

Pari sanaa työllisyyspolitiikasta

Vuodenvaihteessa, siis aivan kohta työttömät siirtyvät kuntien vastuulle.   Minulla on kokemusta vastaavan kaltaisesta uudistuksesta: Kolme tai neljä vuotta sitten, kun kaikki pitkäaikaistyöttömät siirrettiin kuntien vastuulla. Tämä siirto ei työttömän perspektiivistä mennyt kitkattomasti. Kaikki työllistymistä edistävät palvelut katkesivat pitkäksi aikaa ja palasivat vasta, kun olin pitänyt meteliä palveluihin päin.  Kovin luottavaisesti en siis odota tätä kohta tapahtuvaa siirtymää.

Työttömyysasioista kautta syksyn puhuttaneet lähinnä leikkaukset, mutta onko kukaan useaan vuoteen huomannut kysellä kunnon työllisyyspalvelujen perään? Työllisyyspalvelujen hyvä toiminta ei tarkooita pelkästään cv:n läpikäyntiä vaan esimerkiksi pitkäaikaistyöttömille sopivien palkkatukipaikkojen etsimistä.

Työllisyyspalvelujen tarkoitus ei pitäisi olla ainoastaan pyörittää byrokratiaa vaan auttaa oikeasti työllistymään. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että palveluita vaivaa aliresurssointi ja suuri työttömien asioidenhoitajien vaihtuvuus. Suuri kysymys onkin, että haluaako Tampere maksaa mieluummin sakkoja pitkäaikaistyöttömistä vai auttaa heitä oikeasti työllistymään?

Antto Hautamäki

Koulut & kristillinen kulttuuriperintö & yhdenvertaisuus

Kuullessani ensimmäistä kertaa ns. ”Hämeenlinnatapauksesta”, jossa yhdenvertaisuuslautakunta oli määräämässä 1500 euroa korvausta parista konsertista. Tämä herätti monen moisia ajatuksia, joita käyn läpi tässä blogissa.

Ihan ensimmäinen ajatukseni oli se, että mitä ihmettä mahtoi yhdenvertaisuuslautakunta ajatella määrätessään korvaussummaa? Minä epäilen, että esim. koulukiusatut tai ne, joiden inkluusio jollakin tavalla epäonnistuu, eivät tule saamaan yhtä mittavia korvauksia….

Myöskin koulussa ollaan väärään suuntaan menossa, jos tavoitteena on kätkeä kristillinen kultturiperimä,  Se on niin sisäänrakennettu suomalaiseen yhteiskuntaan, että vaikka ei uskoisi kirkon opettamalla tavalla, niin jo yleissivistyksen vuoksi on hyvä tietää esimerkiksi se, mihin vaikka ajanlasku ja kalenteri perustuvat . Se mihin esimerkiksi viikon määritelmä perustuu, ei ole uskonnonharjoitusta.  Muistakin kulttuureista ja uskonnoista ovat periytyneet esimerkiksi tähtitieteen kirjoihin aurinkokunnan planeettojen nimet(roomalaiset jumalat, Merkurius, Venus….) ja en todellakaan näe tarkoituksenmukaisena vaihtaa vakiintuneita nimiä!

Yhdenvertaisuudesta kouluissa haluaisin sanoa vielä sen, että en suosi tasapäisiä ratkaisuja, kun mietitään näitä yleensä kysymyksiä. Maalaisjärkeen perustuvat ratkaisut yleensä tuottavat parhaimmat ratkaisut! Toivon myös, että oikeutta yhdenvertaisuuskysymyksissä saisivat myös sellaiset tahot, jotka eivät huuda kovaa.

Ja hyvää alkavaa joulunodotusta kaikille!

Antto Hautamäki