Aihearkisto: ympäristö

Pari sanaa ympäristöpolitiikasta

Peräänkuulutan ympäristöpolitiikassa kokonaisvaltaista ajattelua ja loogisia & järkeviä ratkaisuja sekä kunnallisella- että hyvinvointialueella tehtävissä päätöksistä.  Saan päänsärkyä siitä, kun väännetään lillukanvarsista, kuten vaikka ”saako julkisilla aterioilla tarjota maitoa”-  tyylisistä keskusteluista. Ennemmin haluan, että esimerkiksi päästövähennyksiä etsitään vaikka energiasektorilta: Tampereen tehdessä pienen muutoksen Naistenlahden voimalaan tulos oli merkittävä päästövähennys.

Liian usein keskustelu pyörii pelkästään ilmastomuutoskeskustelussa.  Maanpäällisen luonnon suojelu pitää myös muistaa. Kuntapolitiikassa voi toisinaan käydä niinkin, että ilmastonsuojelun nimissä tehty hanke onkin jyräämässä metsää tai puistoa. Rannikolla on myös käynyt niin, että vihreän siirtymän nimissä on akkutehdasta suunniteltu Itämeren rantaan.   Mielestäni ei edes vihreään siirtymään perustuvat hankkeet voi olla sellaisia, joiden ympäristövaikutuksia ei tarvitsisi huomioida.

Toivon, että ilmasto/luontotoimissa ei mentäisi ääripäihin, vaan toimet olisivat sellaisia, jotka mahdollisimman moni asukas voisi hyväksyä. Tällöin saadaan aikaan myös toimien jatkuvuutta.  En usko myöskään konkreettisten kieltojen toimivuuteen vaan toimien pitäisi olla kannustavia ja yksinkertaisia. Esimerkiksi hävikkiruuan pienentäminen siten että tavoitteena olisi maistuva ruoka ja mahdollisesti lähiruuan suosiminen. Myös on toivottavaa, ettei esimerkiksi joukkoliikenteen lippujen hintoja korotettaisi liikaa, jotta joukkoliikenne säilyy houkuttelevan edullisena vaihtoehtona.

Antto Hautamäki