Mitä on aito yhdenvertaisuus?

Kaupunkien ja muiden julkisten toimijoiden tulisi muistaa se, että kuntalaisia on paljon erilaisista vähemmistöistä. Minulle vähemmistöt ovat yhtä arvokkaita, eikä esim. kuntien pitäisi antaa mielikuvaa, että joku vähemmistö on toisia tärkeämpi.

Tässä viime vuosien aikana olen esimerkiksi linkedin:ssä nähnyt erilaisia etuoikeuskehiä.  Tällaisissa kehäsysteemeissä on omat ongelmansa: 1) Kuka ensinnäkin päättää sen, mitkä vähemmistöt kärsivät eniten erilaisista haasteista yhteiskunnassa 2) kaikilla vähemmistön edustajilla ei ole välttämättä samoja haasteita, kun olemme YKSILÖITÄ! Lisäksi viime vuosien trendisana on intersektionaalisuus…. mutta esimerkiksi minulle ei tarvitse selittää erillisillä sanoilla, että ihminen voi olla kuulua moneen vähemmistöön samalla kertaa, sillä tiedän asian muutenkin!

Mielestäni AITO yhdenvertaisuus on sitä että  vähemmistöjen edustajia kohdellaan yksilöllisesti ja konkreettiset teot ovat tasa-arvon juhlapuheita tärkeämpi. Esimerkiksi kunnanvaltuustosta pystyy vaikuttamaan kouluasioihin(esim. erityisluokkiin) ja toivottavasti esimerkiksi katuverkoston kunnossapitoon. Nostan tämän erikseen, koska turvallinen liikkuminen myös kunnossapidolle haastavilla keleillä on yhdenvertaisuuskysymys huonojalkaisille.Harmillinen havaintoni on myös, että kunnossapitokalusto ei tunnu sunnuntaisin liikkuvan. 

Hyvinvointialueilla pitäisi kiinnittää huomiota esim. vammaisten palveluihin. Liian usein meidän hyvinvointialue on ollut aamulehdessä johtuen vammaisasioiden huonosta hoidosta. Minulle pysäyttävää oli lukea alkusyksystä se, että kehitysvammainen lapsi ei olisi saanut puheopetusta Pirhassa…. Ymmärtääkö päättäjät, millainen yhdenvertaisuusasia tämä esimerkiksi on?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *